Meidän talo

maanantai 19. syyskuuta 2011

Viikonloppuna saatiin taas mukavasti aikaiseksi; villoitettiin paljon seiniä, levytettiin, maalattiin, laitettiin laastia kosteiden tilojen seiniin asennettujen sähkörasioiden ympärille jne... Eilen saatiin onneksi kolme käsiparia maalausavuksi ja nyt onkin jo talo hienossa kuosissa- maalin suhteen. Terassilta puuttuu muutama tolppa ulkopuolelta toiseen kertaan ja talon toinen pääty yläosasta. Muutamia räystäslautoja vielä ja se sitten siinä. Kamala homma siinä kyllä oli, mutta nytpä on kunnossa. Kiitos apukäsille!

Eilen ei heti maltettu mennä hommiin, vaan istuttiin kuistilla about puoli tuntia ja seurattiin hienoa luonnon näytelmää. 7-8 isoa kurkiauraa tuli pohjoisesta ja lensi meidän yli kohti etelää. Haikeaa katsottavaa ja kuunneltavaa, koska kesä on todellakin ohi... Jostain syystä jäivät kaikki aina vähäksi aikaa pyörimään meidän talon kohdalle ja jonkun ajan kuluttua jatkoivat matkaa. Hienoja lintuja!

Putkimies ja sähkäri sais tällä viikolla tulla hommiin, nin voitais taas tehdä eteenpäin juttuja...Sähkäri sais laittaa sähkökaapin teknisen tilan seinälle, niin poistuis tuo kamala putkiviidakko sieltä, niin putkarikin pääsis paremmin hommiin. Eletään toivossa, että pian saatais se maalämpöpumppu taloon, niin pian vois jo ruveta lämmittämään tupaa. Ei lämmön tarve vielä oo mitenkään iso, kyllä siellä tarkenee, kun laittaa vähä vaatetta, mutta ilma on niin kovin kosteaa, että sen puoleen ois piakkoin hyvä lämpöä päälle saada. Mutta sitä ennen on vielä monta juttua, mitä pitää tehdä, joten ei se nyt varmaan ihan muutamaan viikkoon vielä tule.

Viime viikolla raksalla kävi kattomassa timpuri, joka tulee tekemään autokatoksen pohjia. Mies puheli ottavansa talvilomansa siihen saumaan, niin pääsee tekemään niitä hänen kanssaan, niin säästetään vähän tuntipalkkoja. Eilen juteltiin, että ois tosi hyvä saada autokatos/varasto jo siihen vaiheeseen ennen talvea, että ois katto päällä, mutta ans kattoo ny, miten käy. Tuntuu, et ois niin kamalasti hommaa vielä ennen talven tuloa, et saa nähdä, miten meidän käy... Sokkeli pitäis tasoittaa loppuun ja laittaa siihen se pinnoite (maali tai rouhepinnoite?), korjata rännien alaosat, autokatosta tehdä, tehdä jonkunlaiset portaat jne.... Huh huh, välillä kyllä tuntuu, että tää työmäärä on karmee!!! Sisälläkin ois vielä kaikenlaista "pientä" ennenkun päästään muuttamaan... Mennään tänään taas töitten jälkeen hommiin, katon, josko ois mitään järkevää kuvattavaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti