Meidän talo

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Ollaan jatkettu sisäseinien tekemistä ja kirjaston kohta alkaa olla valmis. Nyt on onneksi molemmilla loma, niin saadaan rakentaa ilman, että päivätyö häirii touhuamista. Rutistaa saa kunnolla, jotta saadaan takan seutu valmiiksi ennen takkatoimitusta. Kyllä se siitä ja uskotaan, että ehditään silti lomaillakin...Onneksi!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Hyvä mieli!

Eilen oltiin taas raksalla pitkä iltapuhde ja laitettiin lisää alajuoksuja kiinni. Lattiat saatiin siis viikonloppuna hiottua ja nyt laitellaan alajuoksuja. Muurarikandidaatti kävi katsomassa eilen työmaalla, koska tulisi tekemään takan taakse tulevaa palomuuria ja samalla siinä katseli raksalla ja totesi, että on kyllä hyvä näköistä työjälkeä. Jippii! Joku ammattilainen kehuu meidän noviisien työn jälkeä, niin ai että tulee hyvä mieli!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Maalien mietintää ja lattian hiontaa

Käytiin ostamassa taas uus näytemaali, jota kokeiltiin. Kuvassa viime kerran ylin maali on tuossa pystyssä olevassa laudassa ja tämä uusi kokeilumaali on nuo kaksi ylintä lautaa. Ei olla vieläkään ihan täysin varmoja sävystä, joten yhtä meinataan vielä koittaa.

Eli uusin kokeilu ylimpänä- saa kommentoida ;)


Eilen mieheni haki konevuokraamosta hiontakoneen, jolla hiotaan liima pois sementin pinnasta. Kuulemma nopeuttaa sen kuivumista, jos sen hioo suht'pian valun jälkeen (meillä siis valettiin toissa viikon torstain) ja imuroi pölyn pinnasta pois. Sitä varten ostettiin Bauhaussista Kärcherin vesi/pölynimuri, joka otetaan tänään mukaan. Mies eilen jo aloitteli hiontaa, sillä aikaa kun vaimo hihhuloi kaupungilla työkaverin läksiäisissä :) Joo, tarttis varmaan laittaa uudet perunat tulelle, jotta voidaan syödä, kun mies tulee töistä ja sit taas jo lähdetäänkin tukka putkella raksalle. Mukavaa lauantaita!


Lattia näyttää jo aika kuivalta pinnastaan. Totuus syvemmällä on tietysti toinen, mut hitaasti hyvä tulee.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Tänään käytiin ostamassa kolme näytepurkkia maalia, jotta voitaisiin kokeilla, minkälainen värisävy ois lähimpänä meidän toiveita. Laitan tähän kuvan eri sävyistä, saatte arvostella, mikä on paras. Meillä on oma suosikki, mutta en kerro sitä vielä, jotta en vaikuta teidän ääniin ;) Alempana on kuva sisältä, kun lattiat on muovitettu.
Shades of blue...


torstai 9. kesäkuuta 2011

Valu ohi-jei!

Tässä tulee niitä lupaamiani kuvia, ensin ennen valua ja sitten jälkeen...


Teknisen tilan rauta-, lattialämmitysputki ja muuta putkiviidakkoa.

Näyttää suhteellisen sekavalta, eiks niin?

Letkumestari touhuissan.

Työn tohinaa, hauska pyllistelykuva :)

Liipparit tasoittelee vessan kohtaa.

Ja kaiken sen hikimäärän jälkeen lopputulos on tämä, jee!
Yksi iso askel taas otettu lähemmäs talon valmistumista... Hyvä fiilis! Miehenkin stressi jo helpottaa...
Eilen vietettiin hikinen iltapuhde raksalla, kun piti suojata seinät, ikkunat, kynnykset, jakotukit jne. valulta. Talossa sisällä oli 25 astetta lämmintä ja tosi hikistä- osaan vaan kuvitella millanen ilma siellä on tänään... Eli tänään on valettu lattia. mies jänskäsi, et miten hän mahtaa pärjätä letkumestarina ja mä koitin rauhoitella, et varmaan pärjäät, kun on ammattimiehiä neuvomassa. No, niin hän pärjäsikin ja nyt on lattia valettu ja kaadot tehty ym. kaikki systeemit tehty. Illalla muovitetaan se valu vielä, ettei kuivu liian äkkiä ja ala halkeilla. Yritän illalla laittaa tänne vähän kuvia. Aurinkoista päivänjatkoa!

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Maakasat siliäks, mars mars

Tänään oli kuuma ja työntäyteinen päivä raksalla!  Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja vihdoin meille tuli hommiin mahtava taituri-kaivurikuski! Hän tasoitteli kasoja talon ympäriltä, jättäen kyllä osan siihen vaiheeseen, kun talon edestä on poissa kaikki puutavara, jotta siihen voidaan tehdä nurmikon pohjaa. Sitten hän kysyi, et koska on aikomus tehdä autokatosta ja mä sanoin, et heti vaan kun mahdollista, niinpä hän rupes tuumasta toimeen ja korjas sen sellaiseksi kun se on suunniteltukin. Eli taas saimme huomata, että ensimmäinen kaivurikuskimme ei tiennyt oikein mistään mitään- taas hänen jälkiään sai korjata ja kauan... Eli kun rupeatte rakentamaan, ottakaa kaivurikuski, jonka tiedätte olevan kätevä, koska ei tarvii sydän syrjällään pelätä, mitä hän hajottaa samalla, kun kauhan kans pyörii. Toi kuski oli niin hyvä, että teki hommat 7 tunnissa, kun tämä ensimmäinen olisi tarvinnut siihen samaan hommaan kolme päivää! ( 8h tontilla, 4 h puhelimessa ja tänä aikana kone ei käy... :( ))) No niin purnaukset sikseen, nyt homma toimi niinkun junan vessa! Eli kuvia kehiin, niin näette tämän päivän aikaansaannokset, s'il vous plait!

Tasoittelu alkaa- huomatkaa isot lumikökkäreet, mitä kasojen sisällä oli!

Sepelikasoja

Takapihaa, meille taitaa kun taitaakin tulla joskus nurmikko ja kasveja :)

Talokin näkyy nyt kokonaisuudessaan, kun ei ole multavalleja eessä. Ja taas vinossa- en ymmärrä, miten mä aina onnistun.

Autokatoksen paikka, keskellä kakku perustuksia varten.

Autokatoksen kohdalta pihalle päin, välissä kanjoni, mihin tulee perustukset.

Tässä kuvassa näkyy hyvin tuo autokatoksen kohta.

Ei voi sanoa muuta, kun että ammattimiehen työtä on ilo katsella!!!!!!!!!!!!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Eilen vietettiin taas pitkä raksapäivä- kannettiin puutavaraa, tiiliä ja lavoja pois autokatoksen tieltä ja myös pihalta, jotta kaivuri voi lauantaina levitellä kasoja vähän leveämmälle alueelle. Hyvää malliin saatiin hommat, eli nyt vaan ootellaan lauantaita, jotta hommat taas nytkähtää eteenpäin.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Raudoitus ja maalaus jatkuu...

Raksalla maalataan ja raudoitetaan edelleen ja kaivurikuski siirsikin tulonsa sunnuntaista lauantaille, joten paniikki vaan kasvaa, kun on yks päivä vähemmän raivausaikaa... No, kaipa se siitä! Huomenna on onneks töistä vapaapäivä, joten saadaan puuhastella koko päivä. Naapuriinkin nousi talo eilen, eli nyt hekin sitten pääsesvtä puuhailemaan talon sisäpuolelle- onnea!!! Kovasti oli suut hymyssä ;) Tuttu fiilis! Ihana ilma ulkona, tulikohan se kesä vihdoin ja viimein???