Heippa! Viime kirjoituskerrasta on tapahtunut sellaista, että tavattiin mahdollinen vastaava mestari. Vaikutti ihan pätevältä ja rauhalliselta tyypiltä. Kysyttiin hintaa ja hän sanoi, et voidaan tehdä miten vaan halutaan, 1500€ könttäsummana tai 50€/käynti. Kumpikahan mahtaa olla järkevämpi? Kun kuitenkin halutaan, että hän ihan oikeasti käy siellä katsomassa, eikä vaan niissä pakollisissa kokouksissa. Mitä muilla on vastaavat veloittanu?
Tänään saatiin alustavat pdf-kuvat talosta ja julkisivusta ja asemakuva. Muutoksia tulee kyllä aika lailla, koska moni asia oli piirretty vähän eri lailla, kun mitä me oltiin sovittu. No, ei mitään maata mullistavaa, mutta kuitenkin... Esimerkiksi, me halutaan etupihalle kattolyhty ja se oli jääny kuvista pois. Ja päätykolmioihin halutaan laudoitus pystypäin, eikä vaakaan, niinkun muualla talossa. Sitten muutamia pikkuviilauksia, ovien kätisyyksiä ja sen sellaisia, mutta en viitsi niitä nyt kaikkia tähän luetella.
Tänään oltiin yhteyksissä pirtäjään, joka vois tehdä meille ne autokatos/varaston piirustukset. Oli sanonu, et about 500-600€ maksaa sellaiset piirustukset, et niitten pohjalta voi ruveta rakentamaan. Kuulostaa varsin kohtuulliselta, kun pelkkä asemapiirustus maksoi 360€! Nyt tänä illalla pitäis hahmotella vielä sitä tallin mallia...Se ei vaan oo niin helppoa, kun mies on illan töissä ja kommunikointi tapahtuu puhelimitse. No, kai me selvitään... :) Pähkäiltiin tässä, että laitetaanko autokatoksen kohdalle molemmat seinät umpinaiset vai ei. Mä mietin, että tuleeko siitä liian raskaan näköinen, jos ne molemmat on umpinaiset ja mies miettii sitä, et jos avonaiset, niin kovalla lumituiskulla autot on ihan lumessa... No, sit rupesin miettimään silleen, et jos ne tekis umpinaiset, mutta jos molemmille puolille laittais ylhäälle sellaiset pitkät ikkunat, niin keventäis seiniä vähän ja tulis myös valoa sinne katokseen. Saas nähdä, miten pitkä rupeama tästä piirtämisestä vielä tulee...
Meillä vastaava maksaa 4-5 kertaa enemmän. Sisältää 40 työmaakäyntiä (mikä on kuulemme melko normaali määrä) ja jonkin verran rakennuttajatehtäviä. Tuo on käsittääkseni aikalailla tavallinen hinta asiansa osaavasta ja homman kunnolla hoitavasta vastaavasta työnjohtajasta pääkaupunkiseudulla. Joten pikkuisen kyllä tuo 1500 € nostattaa kulmakarvoja...
VastaaPoistaJuu, halvalla pääsette, jos vastaavan mestarin saa alle kahdella tonnilla. Meillä on könttähinta 4000€ plus erillisiä kulukorvauksia, tosin täytyy ottaa huomioon, että meidän rakennushankkeemme on kaikkea muuta kuin perusprojekti. Se on jo nähty, vaikkei ole vielä edes perustuksia valettu...
VastaaPoistaTeillä varmaan hintaan vaikuttaa se, että teille tulee talopaketti, tosin erinäisiä rakennushankkeita seuraanneena ei se talopaketin rakennuttaminenkaan aina ole ruusuilla tanssimista.
Mukava seurata tällaista suurinpiirtein samassa ajassa meidän oman hankkeemme kanssa menevää blogia (niin niin, onhan meillä jo lupa ja monttu, mutta kun MITÄÄN EI TAPAHDU!!!)