Meidän talo

lauantai 11. syyskuuta 2010

Minkäslainen talo sitä sit oikein on tulossa...?

No niin, nyt voisin vaikka vähän kertoa siitä talosta, mikä on valittu. Elikkä Jukkatalon mallistosta sellainen talo kun Huippukoti 126-4. Tämän mallin pohjakuva piti kuitenkin heittää peilikuvaksi, koska me halutaan saada meidän makkari pohjoisen puolelle varjoon, eli alaoikealle. Jukkatalon sivuilla on tällainen peilikuvan näkömahdollisuus, mutta se todellakin heittää kaiken peilikuvaksi-myös tekstit... Mutta laitan sen tähän nyt, niin saatte vähän ideaa, mistä puhun. Tähän peilikuvaan tulee myös sellainen muutos, että keittiö ja olkkari muuttaa paikkaa, koska halutaan, että olkkari on takapihallepäin. Ja keittiössä on kiva touhuilla, kun näkee kadulle. Eli tällanen pohja.

Huippukoti 126-4 peilikuvana


Me ollaan aina haaveiltu isosta katetusta terassista, koska lapsuuden kodissani on sellainen. Tämä terassin tynkä, mikä tässä kuvassa on, on siis ihan liian olematon meidän mielestä ja niinpä sitä nyt sitten suurennetaan reippaasti. Ensinnäkin terassia vedettään vasemmalle saman mittaisena, kun se on nyt, aina niin pitkälle, että se ulottuu koko olkkarin pituudelle ja olkkariin vasemmalle lisätään ovi, mistä pääsee ulos. Ajateltiin, että jos se pimentää olkkaria liikaa, mut kun se kuitenkin on auringon puolella, niin tuskin. Ja on siitä se apu, että kesän paahteisina päivinä se suojaa myös kuumuudelta, niin sisätila ei paahteen takia kuumu kovin tukalaksi. Terassia jatketaan myös oikealle talon ulkopuolelle, missä sen mitat on 4m x 4m. Ja tähän terassin osaan tehdään ihan samanlainen harjakatto, kun on muuallakin talossa. On sitten ainakin tukeva ja varmasti vedenpitävä...Tällaisesta terassista tulee lisähintaa about ainakin viis tonnia, mutta se on sitten sen arvoista, koska nin kauan ollaan siitä haaveiltu. On siellä sit kiva kesäsin istuskella kavereitten kans grillailemassa ja chillailemassa! Ja ehdottomasti halutaan tuo katettu versio, ettei aina tarvii miettiä sitä, että jos alkaa sataa niin täytyy kauheella kiireellä viedä kamat sateen suojaan. No no, not for us!

Saunassa käännetään lauteet tuon talon pitkän seinän suuntaisesti. Meille tulee puukiuas ja sen piippu näyttäis ihan tyhmältä, jos se lähtis samasta paikkaa, kun se tuossa kuvassa on! Eli toinen savupiippu olis ihan katon reunalla- ei niin hyvän näköinen ratkaisu! Niinpä käännetään lauteet ja näin sadaan piippu vähän ylemmäs katolla. Ensin ajateltiin (kustannuksia säästääksemme titysti), että laitetaan sellainen kevythormi saunaan, mutta talomyyjä kertoi meille, kuinka eräs palotarkastaja oli sanonut, että nykyaikana tosi moni palo saa alkunsa kevythormista, jos eristys talon yläpohjan läpiviennissä on vähänkään puutteellinen. Sen verran sai karvat nousemaan selkäpiissä, et ajateltiin, et laitetaan sit vimpan päälle kunnon hormi,niin ei tarvii ainakaan tuollaisesta asiasta murehtua...

Tuo olohuoneen koko vähän huolettaa, ainakin minua, mutta ollaan ajateltu, että avitetaan sitä sillä, että tehdään tuosta 8,8m2 makkarista kirjasto silleen, et tuo ovi, mikä siinä nyt on, laitetaan umpeen ja olkkarin puolelle tehdään lasiset pariovet, niin eiköhän siitä vähän tule lisää tilan tuntua ja avaruutta pienehköön olkkariin. Olkkarin koko on nyt se, mistä on jouduttu tinkimään, samoin, kun siitä, että on vaan yks vaatehuone ja sekin tosi pieni. Se taas pyritään ratkaisemaan siten, että tehdään pihalle iso kahden auton katos, mihin yhteyteen tehdään iso varasto (n. 40m2). Sinne ois tarkoitus kevyillä väliseinillä erottaa kaksi tilaa, toinen tila vaate- ym. säilytykseen, mihin vois hommata aikamoisen määrän huokeita kaappeja jostain, ja toinen puoli pidettäis sellaisena tilana, missä vois tehdä jotain, esim. mies vois talvella huoltaa suksiaan. Ja siellä vois säilyttää myöskin ruohonleikkuria. On pakko ostaa sellainen iso, päältä ajettava leikkuri, kun tuota lääniä piisaa sen verran, et ei sitä työnnettävän leikkurin avulla ehtis muuta tekemäänkään kun ajelemaan ruohoja... Eli se on "pieni" ylimääräinen menoerä tulevaisuudessa, mutta sen siitä saa sitten kärsiä, että on paljon tilaa.

Ainut probleema tällä hetkellä on se, että meillä ei ole tuosta autokatos/varastosta vielä mitään muuta kun pelkkä visio. Pitäis löytää joku, kun piirtäis meille kuvat, niin voitais päästä eteenpäin. Jotenkin on hirvittänyt noi valmistallipaketit, kun on kattonut niitä ja vertaillut... Kahdella autopaikalla ja pienellä varastolla (= about 10m2) saattaa maksaa pakettina n.15000€ ja se on vasta ilman asennusta. Eli ollaan ajateltu, että tilataan kuvat jostain ja meidän timpuriporukka tekee sen pitkästä tavarasta, niin saadaan varmaan kunnollinen ja halvemmalla. Urakoitsija-ehdokas oli samaa mieltä, sanoi et useesti noi valmistallit on aika rimpuloita... No, kai sielläkin poikkeuksia riittää.

No niin, runosuoni on taas pulpunnut niin runsaasti, et tarviis kai ruveta lopettelemaan. Pitäis lähteä vähän ulkoilemaan, ettei koko päivää kökötä sisällä. Yöllä on satanut ja ilma on ihanan raikas nyt! Sitten saakin ruveta valmistautumaan iltaan- kaverilla on synttärikemut ja sinne ois tarkoitus lähteä! Mukavaa lauantain jatkoa kaikille! Take care!

3 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle. Meillä valmistuu lähes samanlainen pohjaltaan oleva talo, jossa on suuri etuterassi, käväseppäs hakemassa vinkkejä. :)

    VastaaPoista
  2. pitkälti samanoloinen talo kuin meidän Puutalo vm. -05 ;) meillä ei tosin oo terassia (edelleenkään)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva lukea teidänkin pohjapiirrustusta ja juuri sitä minkälainen kaikkien asioiden/haaveiden/määräysten/ilmansuuntien ja muiden kompromissi talon lopullinen pohja sitten on. Kiva pohja!

    VastaaPoista