Meidän talo

maanantai 16. tammikuuta 2012

Vessan laatoitus on alkanut!

Juu, siis vessaa on ruvettu laatoittamaan... Jee! Laattaheppu lupas tulla lauantain tekemän kosteussulun ja ajattelin, että sitten joskus tulee jatkamaan, muta niinhän hän sitten jo eilen oli siellä hommissa, kun mentiin ja tekikin jo kahdesta seinästä puolet. Ihanaa! Me käytiin vähän shoppailemassa- ostettiin käytävälle ja eteiseen jo lamput, siis laitetaan halogeenipohjiin ledivalot. Ollaan aika lailla pohdittu tuota valaistusta ja se on vaikeaa, kun ei kamalasti ymmärrä noita termejä... Olkkariin oltiin suunniteltu paria ledispottia takan edustalle, mutta kun katossa pitää olla 10cm suojaetäisyydet höyrynsulkumuoviin, niin ei onnistu, niinpä päätimme ostaa siihen 2-spottisen valaisimen. Eteisessä sama dilemma ratkaistaan sillä, että laitetaan 5 cm:n lisäkoolauksen nykyisten kattorimojen päälle, niin syvyyttä tulee tarpeeksi. Ja 5cm:n pudotus ei katossa haittaa, koska korkeutta on kuitenkin tarpeeksi.

Mies alkoi askarrella pikku eteiseen kattoa ja mä maalasin ulko-oven pieliin tulevat laudat Vinhalla. Talon paikalleen asentaneet heebot tulevat nykäisemään oven paikalleen täs piakkoin, ehkä jopa ensi viikolla. Sitten voidaankin myydä yli jäävä raksaovi jollekin tarvitsevalle. Ottakaa yhteyttä, jos on tarvetta! Nyt muutama kuva edistyksistä...


Puhallusvillaa vilisee vintille kovaa kyytiä.


Olkkarikin on jo melkein kokonaan saanut katon ylleen.


Vessaa on jo kaakeloitu tämän verran ja perjantain jatkuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti