Meidän talo

maanantai 7. toukokuuta 2012

Perjantaina tosiaan käytiin hakemassa ne listat sieltä rautakaupasta ja kuinka ollakaan- eihän siellä ollut niitä kaikkia... Ai että, kun kävi taas hermoon! Annoin hieman "palautetta" kyseisestä asiasta, eikä tälle heebolle kyllä varmaan jäänyt epäselväksi, mitä mieltä asiasta olin. Käytiin myös vuokraamassa hiomalaikka lattian tasoitusta varten ja sitten se hurlutus alkoi. Perjantain ja lauantaina aikana mies huristeli laikan kanssa 6h olkkarin ja kirjaston lattioita ja jos pari milliä sai pintaa pois, niin hyvä. Kamala pöly joka paikassa ja kovaa hommaa, mutta ihan ok silti meni. Lauantaina kun ruvettiin laminaattia laittamaan olkkariin, niin ihan hyvin tuo lähti menemään. Ei tuntunut ainakaan mitkään epätasaisuudet. Takan ympärillä sai hiukan kikkailla, jotta saatiin laminaatit nätisti, koska takkahan ei ole meillä suora, vaan vinossa. No, yllättävän hyvin se silti meni!

Sähkömies oli eilen hommissa ja laittoi meille ovikellon ja eteiseen ja käytävään valot, sekä muutamia valaisinpistokkeita. Lauantaina oltiin aika kuitteja kun lähdettiin kotia kohti, mutta onneksi saatiin pieni päivän piristys... Päivällä oltiin käyty kaupassa ja ostettu jälkiuunipaloja, kaksi suklaavanukasta ja kolme juotavatölkkiä. Jätettiin ostokset kuistille, jotta vanukkaat pysyisivät hyvänä ja juotavat viileinä ja hetkinen... Kun oltiin lähdössä, niin katottin et mitäs helkuttia täällä on tapahtunut...Jälkiuunipalapussi tyhjänä lavaportaitten päällä, suklaavanukkaat häipyneet kokonaan, juotavatölkit pitkin kuistia, muovipussi suolahappolitkuämpärissä... Alkoi ihan hervoton nauru, kun hokattiin, että varmaan varis tms. siivekäs oli eväämme hiffannut sieltä ja vienyt parempiin suihin kaiken. Painavat juomatölkit oli sentään joutunut jättämään... Sitten kun tarkemmin ruvettiin katsomaan, niin toinen suklaavanukas oli keskellä peltoa ja toinen keskellä pihaa ja tietysti kansi nokittu auki. Siis siitä naurusta ei meinannu tulla lopua sitten millään... Muutama elinpäivä tuli taas lisää, sen verran makeesti hekotettiin. Nyt muutama kuva maistiaiseksi...

Olkkarin laminaattisavottaa

Takan ympäristön sahaa, mittaa, sahaa, mittaa jne...


Saunan kiviseinä, joka on käsitelty tässä Filawet-pinnoitteella. Tummentaa kiveä ja suojaa sitä. Luonnossa on kyllä tummempi, kun tämä kuva. Kivi on kuulemma niin huokoista materiaalia, että löylyvedessä olevat mineraalit jäävät kiven pintaan, jos sitä ei suojaa, eli nyt pitäis olla hyvä. Parin vuoden päästä pitäis uusia käsittely.

Eteisen valot paikallaan ja käytävä myös, huomaa myös ovikello.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti