Meidän talo

tiistai 15. marraskuuta 2011


No niin, jos nyt ehtisin kertoilemaan teille viime aikaisista editysaskelista, joita on viikon aikana pitkästä aikaa tullut ihan mukavasti. Viime viikolla saapuivat kaikki talon komerot ja keittiökalusteet, joita saikin mukavasti hiki päässä raahata sisälle. 7 lavallista oli tavaraa ja olikin miettimistä, että mihin mikäkin pannaan, että olisivat sopivasti huoneittain lajiteltuina.

Keittiöön aloitettiin maalausta ja toiseen kertaankin on jo ehditty se vetäistä. Sävy on Tikkurilan Mulperi, jos jotakuta kiinnostaa. Tietystä kulmasta kun katsoo, niin näyttää ihan valkoiselta, mutta kun maalaamattomasta kohdasta vertaa, niin huomaa, miten kaukana tämä valkoisesta oikeesti on. Olohuonekin vetäistiin samalla kertaa, pieni ala enää puuttuu takan päältä. Keittiön katto tehtiin myös, valkovahatusta kuusipaneelista. Jätettiin pari paneelia vielä pois, että saadaan laitettua villaa vielä makkarin ja keittiön seinän päälle äänieristeeks. Keittiön lattia ja seinää on myös kertaalleen vesieristetty, vaikka jotkut ovat sanoneet sen olevan turhaa.
Mies alkoi laatoittaa keittiön lattiaa myös ja ihan hienosti on siinä onnistunut, vaikkakin homma on hidasta ensikertalaiselle. Mutta useampi satalappunen säästettiin siinäkin miehen viitseliäisyyden ansiosta. Laasti on loppunut pari kertaa kesken ja sekin on hidastanut touhua, mutta tänään lattia on valmis! Enää saumaus ja meidän puolesta keittiön asennus saa tulla... Sen piti tulla jo tänä maanantaina, mutta meidän onneksi heilläkin on kiirettä, niin voidaan vähän siirtää... Nyt vähän kuvia. Valmiista lattiasta ei vielä ole kuvia, mutta saatte kyllä idean noistakin jo.

Khh:n kalusteet

Tästä näkyy seinän sävy verrattuna valkoiseen pohjamaaliin, Tikkurilan sävu Mulperi.

Keittiöön tulevia komeroita

Keittiön paneelikatto on paria paneelia vaille valmis.
Keittiön melkein valmis lattia. Sävy on harmaan ruskea.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti