Meidän talo

maanantai 17. lokakuuta 2011

Bloggaminen on nyt jäänyt vähän vähemmälle, kiitos kamalan kiireen, väsymyksen ja sen, kun tuntuu, että ei oo sen kummempaa kerrottavaa. Ollaan nyt jatkettu levyttämisiä, pikku eteinen, tekninen tila sisäpuolelta ja eteinen on nyt saanut levyt pintaansa. Levyjä puuttuu vielä osasta pikkueteistä, teknistä tilaa ja eteistä. Muut ois viimeistelysoiroja vailla. Soirot saadaan tehtyä jämäpaloista, mutta muuten levyt kyllä loppuu auttamattomasti kesken. Täytyy ottaa yhteyttä Jukkataloihin. Heti, kun levytykset ois ok, niin tasoittaja-hebo vois tulla hommiin.

Takkaa ollaan lämmitetty joka kerta, kun ollaan raksalla oltu ja ostettiin myös sähkölämmitin, jotta saatais lattiat pikaisesti niin kuivaksi, että vois laittaa vesieristykset pintaan. Keittiötoimitus pukkaa päälle viikolla 45, eli kolmen viikon päästä. Otettiin lauantaina tarkistusmitoitukset kalusteita varten ja pääsääntöisesti kaikki oli ihan hyvin, yks seinä oli 1,2cm lyhempi, kun piti, mut kun nyt saavat tiedon tarpeeksi aikaisin, niin osaavathan sitten varautua.

Kattomateriaaliksi valittiin valkovahattu kuusipaneeli. Valkolakattu oli hiukan enemmän puun kuviot näkyviin jättävä vaihtoehto, eli vahaus teki paneelista enemmän valkoisen. Hinnan eroakaan ei ollut kun 10senttiä metri, joten päätettiin sit ottaa sellaiset. Tilattiin myös keittiöön ja pikkueteiseen tulevat laatat. Kuvassa näyttävät kyllä enemmän ruskealta, mitä oikeasti ovat. Tämän toinen värivaihtoehto oli Nero, mikä oli kyllä liian tumma ja synkkä. Ruvettiin pohtimaan, että tuo Wenge varmaan sopii yhteen meidän pähkinäisten tasojen kanssa.

Nyt vähän kuvia...

Laitettiin viime viikolla koristelistat ikkunoihin. Oli kamalaa puuhaa vasaroida ihan ikkunan vieressä, onneks ei menny ikkunaan! Laitettiin pahvi väliin, niin uskalsi hiukan paremmin naputella. Pikkuikkunoita varten jäi 4 vaakapuuta, mut ei yhtään pystypuuta, pitää kysyä, et onko se tarkoituskin noin, vai puuttuiko paketista jotain.

Eteisen levytyksiä. Tuosta näkyykin, mikä on vielä levyttämättä, eli jonkun verran on vielä puuhaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti