Meidän talo

tiistai 3. toukokuuta 2011

Hommat ovat edistyneet taas jonkun verran, eli nyt on saatu muurattua pedit noille korotetun sisäkaton väliseinärungoille. Aikaisemmin mainitsemani 4 cm heittokin saatiin oikaistuksi, eli nyt ei tarvii myöhemmin harmitella sitäkään. Ulkona ollaan paiskittu hommia kans urakalla. Takapiha on painunu ainakin puoli metriä ja niinpä perjantai-ilta ja lauantai-päivä meni hiekkaa lapioidessa ja kotsuilla kuskatessa. Hommalla alkoi jo olla kiire, koska maa on painunut niin paljon, että hiekan alla olevat styroksit ovat jo tulleet osin näkyviin ja lähteneet liikkeelle. Onneksi vaan muutaman sentin. Niinpä hiekkaa sai ajaa urakalla- toimistotyöläisen vasen haukkari on lievästi jumissa, joskin nyt jo helpottaa ahkeran venytyksen ansiosta.

Seuraavaksi pitäisi ruveta tekemään tuota korotetun sisäkaton kohdan väliseinärunkoa. Ollaan kovasti koitettu tsiigailla piirrustuksia ja soiteltu talotehtaalle, jotta varmaan saadaan ne kerralla oikein. On se vaan mielenkiintoista, kun kaksi rakentamisen täyttä noviisia (tai siis eihän me enää todellakaan mitään noviiseja olla :D ) yrittää saada tolkkua piirrustuksista ja ymmärtää, et mitäs seuraavaksi pitäis tehdä. No, toistaiseksi ei ainakaan suurempia huteja ole tullut, joten se valaa kyllä uskoa meidän taitoihin! Toivottavasti näin on jatkossakin! Oli muuten hassua, että vapunaattona ukkosti aika kumeasti! Ei tullut kyllä päälle, mutta kierteli meitä hyvin kuuluvasti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti